Vihdoin saan sijoittaa!

Vieraskynä ja abiturientti Siiri Varis rinnastaa supersankariuden ja sijoittamisen toisiinsa.

Minusta piti tulla isona supersankari, mutta päätin ruveta sijoittajaksi, koska se voi parhaimmillaan olla aika sama asia. 18-vuotisaamunani en kirmannut Alkoon, vaan avasin arvo-osuustilin. Isoimmat syyt tähän ovat yhden käden sormilla laskettavissa:

1. Sijoittaminen on tie itsenäisyyteen

Olen asunut itsekseni opiskelija-asunnossa vuoden päivät, mutta valehtelisin jos väittäisin olevani itsenäinen. Arkeni näyttäisi aika erilaiselta, ellen saisi tarvittaessa rahallista tukea vanhemmiltani, sosiaalietuuksista puhumattakaan. Niin paljon kuin näitä tukia arvostankin, unelmoin taloudellisesta itsenäisyydestä. Taloudellinen itsenäisyys tarkoittaa riippumattomuutta muista ja päätäntävaltaa omasta kulutuksesta. Se tarkoittaa vapautta elää miten lystää ja toisaalta täyttä vastuuta omista teoista. Unelma ilman vedenpitävää suunnitelmaa on kuitenkin vain pilvilinna ja siksi eka asia, jonka täysi-ikäisenä aamukahvin juotuani tein, oli arvo-osuustilin avaaminen. Taloudellinen itsenäistyminen on osa laajempaa itsenäistymisen prosessia, jonka lopputuloksena koen tulevani oikeasti aikuiseksi. Kyllä mun mielestä arvo-osuustili voittaa täysi-ikäistymisriittinä kreisibailaamisen sata–nolla, ainakin nyt korona-aikana.

2. Viisas pääsee vähemmällä

Työnteko on ihan siistiä, mutta työn näkyvä tulos on se, mikä minua oikeasti motivoi. Tulos voi olla tyylikäs julkaisu, näyttävä tapahtuma tai onnistunut myyntitilanne, mutta on yksi tuloksen muoto, jonka jokainen tuntee: oman pankkitilin saldo. Opiskelijapiireissä ei ole lainkaan tavatonta, että työn palkitsevuus perustuu ainoastaan rahalliseen korvaukseen. Vaikka kaikki kokemus on hyvästä ja kotiinpäin, vuorot pikaruokaravintolassa tai varastossa voivat olla hikeä ja horroria. Matalan palkan ja kurjien työtehtävien lisäksi myös verotus rassaa palkkatyöläistä. Long story short: tiettyjä juttuja on vaivalloista tavoitella pelkästään painamalla duunia. Olen Pörssisäätiön Pörssilähettiläs-ohjelmassa, jossa nuoria koulutetaan koutsaamaan yläasteikäisiä oman talouden hallinnasta. Meillä on esityskalvoilla kuvaaja, josta näkee, mitä tapahtuu, kun sijoittaa 50 vuoden ajan satkun kuussa. Keskimääräisellä seitsemän pinnan vuosituotolla siinä ajassa ehtii sijoittamalla ansaitsemaan reilun 16 vuoden keskimääräiset ansiot. Ja millä duunilla? Sillä, että masinoi parit kuukausisijoitukset ja sijoittaa vain pienen osan palkastaan!

3. Haluan kattohuoneiston ja purjeveneen

En identifioidu materialistiksi, mutta myönnettäköön, että minulla on joitain aineellisia unelmia, joista en ole ajatellut joustaa. En panisi pahakseni, jos joskus saisin nauttia aamukahvit oman kattohuoneistoni ikkunalaudalla. Aivan kuten taloudellinen itsenäisyys, ei tämäkään toteudu itsestään. En fanita Exceliä, mutta se on armoton työkalu paljastamaan suunnitelmien epäkohdat. Pelkällä säästämisellä ideani kattohuoneistosta näyttäisi aika epätoivoiselta, mutta onneksi epätoivoon ei ole pakko vaipua. Nyt on tietysti sellainen fiilis, että voisipa vain voittaa lotossa, ettei tarvitsisi odottaa niin montaa vuotta, että pääsee hyötymään tuotoista. Toisaalta, kun sinne ikkunalaudalle vihdoin pääsee, ei parin vuoden odotus silloin enää paljoa paina. Ja samalla vauhdilla voi saavuttaa turvatun tulevaisuuden eläkepäiviin asti. Silloin ikkunalaudan äärestä voisi olla leppoisaa siirtyä viikonlopuiksi vaikka Turun saaristoon…

4. Sijoittaja on super

Koulussa on useampaan otteeseen opetettu, että hänellä, jolla on rahaa, on myös valtaa. Itse ansaitulla pätäkällä elellessä on tietysti valta päättää omista elämäntavoista ja kulutuksen kohteista, mutta arkiseen rahankäyttöön kytkeytyy paljon muutakin. Kuluttaja tekee jatkuvasti arvovalintoja esimerkiksi päättäessään ympäristösertifioidun ja tavallisen tuotteen välillä. Pörssissä tilanne on tismalleen sama, mutta isommassa mittakaavassa. Sijoittajan on mahdollista edistää ja olla osana maailmanlaajuisia trendejä sekä hyötyä niistä summilla, joiden ei tarvitse olla ruokakauppareissun kuluja suurempia. Vaikka rahastosijoittajalla ei olekaan pääsyä yhtiökokouksiin, valitessani rahastojen välillä minulla on valta päättää, millaisiin asioihin ja minne päin maailmaa haluan ohjata resursseja. ESG-kriteerit täyttävien rahastojen suosiminen on myös aika lähellä maailman pelastamista ja sillä voi olla kauaskantoiset seuraukset. Kaiken huipuksi tällaisia sankaruuksia voi harrastaa unipuvussa pörröviltin alta.

Näin jälkikäteen ajateltuna supersankari oli aika absurdi urahaave. Sankareilla on nähdäkseni usein taipumus tehdä aivan liikaa töitä ja saada köniin. On vähintään yhtä cool tuntea pörssin salat kuin osata lentää.