Näkökulma: Leikkaukset siirtävät järjestöjen tukemisen yksilöiden vastuulle – lahjoituksilla rakennat parempaa yhteiskuntaa

Järjestöjen rahoituksen leikkaukset uhkaavat kaikkein haavoittuvimpien, kuten lähisuhdeväkivallan uhrien ja pakolaisten, saamia palveluita. Suomen YK-nuorten puheenjohtaja Adina Nivukoski varoittaa, että tämä kehitys siirtää vastuuta yksilöille ja vaarantaa tuen saatavuuden.

Viime viikkoina on ilmoitettu merkittävistä leikkauksista, jotka kohdistuvat järjestöjen tarjoamiin palveluihin. Näiden palveluiden piirissä ovat kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevat, kuten lähisuhde- ja seksuaaliväkivallan uhrit, pakolaiset ja mielenterveysongelmista kärsivät nuoret. Tämä kehitys siirtää entistä suuremman vastuun yksilöille siitä, millaisia palveluita tulevaisuudessa on saatavilla.

Monille meistä on tärkeää, että voi omilla valinnoillaan edistää vastuullisuutta. Näitä päätöksiä voi tehdä ruokakaupassa, omassa sijoitussalkussa tai tukemalla erilaisia järjestöjä. 

Järjestöille lahjoittaminen voi tuntua erityisesti nuorille etäiseltä. Kaupungilla kävellessä feissarit pyytävät lahjoituksia kansainvälisille järjestöille, jotka toimivat ympäri maailmaa. Opiskelijana tai muuten rajallisella budjetilla lahjoittaminen ei ole välttämättä – ymmärrettävästi! – ensimmäisenä mielessä. 

Haluankin kääntää katseen suomalaisten järjestöjen suuntaan, joiden olemassaolo ja tarjoamat palvelut voivat tuntua itsestään selviltä, ja joihin huomiomme kiinnittyy vasta, kun palvelut katoavat. Juuri nyt on oikea aika pohtia, voisiko suomalaisten järjestöjen vahvempi tukeminen olla oikea tapa investoida parempaan tulevaisuuteen.

Muutama viikko sitten sosiaalisessa mediassa kiersi kuva, jossa verrattiin turkistarhauksen valtionavustusta (50 miljoonaa euroa) ja Naisten Linjan rahoitusleikkausta (50 000 euroa). Kommenteissa ihmeteltiin, miksi valtio tukee turkistarhausta näin suurilla summilla samalla, kun leikataan merkittävästi lähisuhdeväkivallan tukipalveluista, jotka ovat kustannuksiltaan paljon pienempiä.

Samanlaisia kysymyksiä herätti budjettiesitys, jossa ampumaratojen kehittämiseen kohdennettiin miljoona euroa, samalla kun elintärkeistä tukipalveluista leikattiin.

On tärkeä huomata, ettei kyse ole yksittäistapauksesta vaan suuremmasta yhteisunnallisesta muutoksesta. 

Suomi on pitkään luottanut siihen, että järjestöt tarjoavat palveluita, joihin julkisella sektorilla ei ole resursseja tai kykyä tarttua. Järjestöt pystyvät tarjoamaan näitä palveluita huomattavasti edullisemmin kuin valtio. Esimerkkejä ovat Mieli ry:n Sekasin-chat, joka tukee reaaliajassa lapsia ja nuoria mielenterveysongelmien kanssa, sekä raiskauskriisikeskuksen tukipalvelut raiskauksen uhreille.

Järjestöt ovat Suomessa ikään kuin ottaneet vastuun niistä, jotka odottavat palveluja julkisella sektorilla. Parhaimmillaan ne tarjoavat tukea, joka auttaa ihmisiä eteenpäin elämässään ja pääsemään kiinni opintoihin ja työelämään.

Valtiovarainministeriön uusi budjettiehdotus sisältää merkittäviä avustusleikkauksia, jotka kohdistuvat muun muassa Rikosuhripäivystykseen, Ihmisoikeusliittoon sekä lähisuhdeväkivallan uhreja tukeviin Naisten Linjaan ja Nollalinjaan. Valtion rahoitus näille järjestöille on perusteltua, sillä niiden tarjoamat palvelut ovat usein elintärkeitä. Nyt näitä palveluita tarvitsevat joutuvat pahimmillaan jonottamaan jo valmiiksi ruuhkautuneille julkisille terveydenhuollon palveluille. 

Elämää ei voi käsikirjoittaa etukäteen, ja useimmat meistä – tai pitäisikö sanoa, että jokainen meistä – on joskus elämässään tilanteessa, jossa kriisi tulee vastaan.

Koskaan ei voi tietää, kohtaako itse tai läheinen esimerkiksi väkivaltaa tai mielenterveyden haasteita. 

Tilastojen mukaan nämä ongelmat ovat valitettavan yleisiä. Suomi on yksi Euroopan vaarallisimmista maista naisille lähisuhdeväkivallan suhteen ja OECD on arvioinut mielenterveyden häiriöiden kustannuksiksi on Suomen osalta 11 miljardia euroa vuodessa.

Voisikin ajatella, että lahjoitus näille järjestöille on investointi tulevaisuuteen – niin itselle kuin yhteiskunnalle. 

Aivan kuten vakuutus suojaa mahdollisia tapaturmia varten, lahjoittaminen järjestöille voi toimia turvana – se tuo varmuutta siitä, ettei jää yksin kriisin sattuessa.

Joku saattaa pohtia tätä lukiessaan, eikö verojen maksaminen ja sitä kautta yhteisten palveluiden rahoittaminen ole jo riittävä tapa tukea heikommassa asemassa olevia.

Haluaisinkin muuttuneessa tilanteessa haastaa tätä ajatusta – oletko valmis siihen, että joku muu päättää puolestasi, kuka tarvitsee eniten tukea?

Turkistarhauksen tukeminen ja Naisten Linjalta leikkaaminen on yksi valinta. 

Jokaisella meistä on kuitenkin mahdollista tehdä erilainen valinta. 

Olen opiskellut oikeustiedettä, joten sijoitusslangi ei ole minulle kovin tuttua. Siksi pyysin ystävääni, joka on kauppatieteilijä, kääntämään tekstini sanoman myös teille, jotka sijoitatte: 

“Yhteiskuntaan voi vaikuttaa sijoittamalla vastuullisesti, mutta voit viedä sen vielä ‘nextille levelille’  sijoittamalla suoraan yhteiskunnan hyväksi, esimerkiksi Mieli Ry:lle tai Naisten linjalle. Näin voi varmistaa, että tuotot ohjautuvat suoraan sinne mikä on itselle tärkeää.”

Niin. Jotakuinkin näin.