Andrei Koivumäki haluaa olla Suomen tunnetuin asuntomyyjä – ”Kova työ ja luotto itseen on kääntynyt menestykseksi”

Andrei Koivumäki aloitti asuntomyynnin tyhjästä ja on nykyään menestyvän Neliöt Liikkuu LKV:n perustaja. Innovatiivinen ja provosoiva tyyli on tuottanut tulosta.

Teksti, Tinja Hokkanen

Kuvat, Anniina Ståhlberg

Nykyisin kiinteistönvälitysfirma Neliöt Liikkuu LKV:n omistaja ja asuntomyyjänä työskentelevä Andrei Koivumäki oli juuri päässyt armeijasta, kun hänen ystävänsä kutsui hänet juhlimaan miljoonalukaaliin. Köyhistä oloista tullut Koivumäki ihmetteli, mikä hänen ystävänsä yhteys oli sellaiseen luksustaloon. Vastaukseksi ystävä kertoi myyneensä talon.

 ”Kysyin, että tälläkö työllä tienaa hyvin ja päätin alkaa asuntomyyjäksi”, Koivumäki muistelee.

Muutettuaan Helsinkiin hän alkoi välittää asuntoja kiinteistövälitysyritysten kautta. Koivumäki päätyi asuntomyyjäksi puolivahingossa, eivätkä ensimmäiset vuodet olleet helppoja. Menestys on vaatinut päättäväisyyttä ja kovaa työtä.

”Ensimmäiset seitsemän vuotta tein 10–12 tuntia töitä päivässä. Jossakin vaiheessa se johti onnistumiseen.”

Unelman saavuttaminen on vaatinut erottautumista ja provosointia

Kiinteistömaailman Cheekiksikin tituleeratulla Koivumäellä oli selkeä unelma: olla Suomen tunnetuin asuntomyyjä. Uransa alkumetreillä Koivumäki huomasi, että sosiaalinen media ei ollut vielä iso osa asuntomyyntiä. Hän päätti erottautua muista ja ottaa aktiivisen roolin somessa.

”Kun aloitin alalla vuosina 2012—2013, monikaan ei käyttänyt somea itsensä näkyväksi tekemiseen. En halunnut soitella kylmästi ihmisille, että ottakaa minut töihin, joten aloin systemaattisesti tehdä videoita sosiaaliseen mediaan. Ajan kanssa se tuotti tulosta ja ihmiset alkoivat muistaa, kuka olen.”

Vuosien kuluessa Koivumäki on oppinut, mikä toimii ja mikä ei. Hän on löytänyt oman tyylinsä tehdä työtään myös sosiaalisessa mediassa. Ajoittain tyyli on provosoiva, mikä jakaa mielipiteitä. Kriittisestä palautteesta ja kommentoinnista Koivumäki ei kuitenkaan hätkähdä.

”Kritiikki ei ole koskaan haitannut minua. Olen valinnut tietoisesti, millaisia päivityksiä sosiaaliseen mediaan teen. Jos tekee jotain, mikä jakaa mielipiteitä ja herättää tunteita, on tiedostettava, että aina on joku, jota tekemisesi eivät miellytä.”, Koivumäki kuvailee.

Yrittäjällä on selkeät suunnitelmat tulevaisuuden varalle. Suurimmat tavoitteet liittyvät yrityksen toimintaan.

”Päätavoite on kasvattaa yritystä ja tehdä siitä vielä entistä tunnetumpi. Teemme Neliöt Liikkuu LKV:stä Suomen kovimman välitysbrändin.”

Menestyksen tavoittelu ajoi burn outiin, mutta unelmat kantavat

Menestys on tuonut mukanaan myös vaikeita elämänvaiheita. Välillä suuri työmäärä ja kova työtahti on ollut vähällä saada Koivumäestä yliotteen. Ensimmäistä kertaa hän havahtui tähän vuonna 2016.

”Silloin oli paljon asioita meneillään, olin tuolloin henkisesti todella väsynyt. Ensimmäistä kertaa aloin lukea burn outista. Kahdeksan kymmenestä oireesta osui omalle kohdalleni”, Koivumäki muistelee.

”Työt tein aina kunnolla, koska ne on vaan pakko tehdä. Kukaan ei nähnyt silmistäni ulospäin, että nyt ei ole kaikki kunnossa. Kotiin tullessa mikään ei kiinnostanut ja sängystä nouseminen oli vaikeaa”, Koivumäki kertoo tilanteesta.

Nykyään Koivumäki tietää, mikä häntä auttaa selviytymään vaikeista tilanteista.

”Hahmottelen silloin unelmiani ja mietin, miksi tätä teen. Rauhoitan meininkiäni ja vähennän työntekoa. Keskityn asioihin, jotka tuntuvat minusta hyviltä, esimerkiksi urheiluun. Muutamassa viikossa saan takaisin innon tekemistäni kohtaan.”

Rahat menevät sijoituksiin ja elämästä nauttimiseen

Koivumäen suhtautuminen rahaan ja rahankäyttö muuttunut viime vuosien aikana. Ennen hän saattoi käyttää kaiken saamansa nopeasti ja esimerkiksi ostaa uusia vaatteita viikoittain.

”Olen oppinut, että rahaa kannattaa sijoittaa. Ei minun tarvitse ostaa uusia kenkiä joka viikko”, Koivumäki kertoo mutta jatkaa, ettei perusta kuitenkaan säästämisestä.

”Koen, että jos minulla on 50 000 euroa ylimääräistä, voin sijoittaa siitä 40 000 ja kuluttaa 10 000. Tämä on ehkä vähän ristiriitaista, kun kuitenkin katson tarkkaan, minkä hintaisia tomaatteja kaupasta ostan. Raha ei mielestäni ole säästettäväksi, vaan on ihan oikeutettua ostaa asioita, jotka kokee tarpeellisiksi.”

Säästämisen sijaan Koivumäki laittaa rahansa sijoituksiin ja tätä kautta pitää huolen varallisuudestaan.

Koivumäki kannustaa muitakin kulkemaan kohti unelmiaan ja tarttumaan tilaisuuksiin, kun sellaisia tulee. Hän kokee esimerkiksi itse miettineensä ensiasuntonsa ostoa liian kauan ja kannustaa muita toimimaan heti, kun se on mahdollista.

”Jos jokin neuvo tulisi sijoittajana antaa, niin se olisi se, että oli sitten 2000 tai 100 000 euroa ylimääräistä rahaa, kannattaa toimia nopeasti ja alkaa sijoittaa saman tien. Jos miettii ja laskeskelee vuoden, ei välttämättä tule ikinä aloitettua. Kannattaa aloittaa heti ja katsoa, mikä sopii itselle parhaiten.”


Kuka?

Andrei Koivumäki, 33

Kotipaikka: Helsinki (kotoisin Pietarista)

Neliöt Liikkuu LKV:n perustaja

Neliöt Liikkuu LKV on kiinteistönvälitysyritys, joka myy ja vuokraa asuntoja, perustettu vuonna 2019


Tinja Hokkanen, teksti

Maija Huitu, tekstin editointi

Anniina Ståhlberg, kuvat

Julkaistu 25.2.2022 © Mimmit sijoittaa Oy

Tinja Hokkanen

Mimmit sijoittaa -median toimittaja.

Edellinen
Edellinen

Lukijat kysyvät, Keskuskauppakamarin pääekonomisti vastaa – näin Venäjän aloittama sota vaikuttaa talouteen

Seuraava
Seuraava

Näkökulma: Donitsitalous – utopiaa vai aito vaihtoehto kapitalismille?