Ystäväkirja: Anni Hautala

Juontaja Anni Hautala vastaa Ystäväkirjaan! Mikä on Annin paras sijoitus? Ystäväkirjassa mimmien sijoittavat ystävät vastaavat polttaviin sijoitusaiheisiin kysymyksiin.

Kuva: Tommi Tuomi / Otavamedia.

Kuva: Tommi Tuomi / Otavamedia.

Nimi:

Anni Hautala

Ikä:

39 vuotta! Täytin juuri!

Ensimmäinen sijoitukseni:

Mikäköhän lasketaan.. Ostin ensiasuntoni 24- tai 25-vuotiaana. Samoihin aikoihin pistin eläkesäästötilin pystyyn! Silloin aloitin myös rahastosäästämisen, kymmenellä eurolla kuussa. Sittemmin unohdin koko jutun, mutta yht’äkkiä siellä sitten olikin 2000 euroa. Tämän takia fanitan mikrosijoittamista.

Viimeisin sijoitukseni:

Ostin Finnairia, koska uskon matkailun elpymiseen.

Miksi sijoitan:

Onnistumisten vuoksi. Ajattelen myös, ettei rahaa kannata makuuttaa pankkitilillä. On jännittävää seurata, mitä sijoitetuille rahoille käy. En usko pikavoittoihin, vaan teen kaikki sijoitukseni oikeasti pitkällä tähtäimellä. Ajattelen sijoittaessani siis esimerkiksi eläkeikää.

Mihin minua kiinnostaisi sijoittaa:

Enemmän suoriin osakkeisiin! Se on ollut to do -listallani jo kauan, mutta en ole saanut aikaiseksi (paitsi tuon Finnairin). Sen lisäksi minua kiinnostaa sijoittaa innostaviin startuppeihin. Katson jatkuvasti silmä kovana, mihin voisin seuraavaksi sijoittaa.

Sijoittajana olen:

Arka. En ota paljoa riskejä, mikä on sinänsä hyvä, mutta toivoisin olevani joskus vähän rohkeampi.

Lempiyhtiöni juuri nyt Helsingin pörssissä (1-3):

Aion ostaa Marimekkoa, Konetta ja Orionia. Eli tällaisia suomalaisia perusyhtiöitä. Edellä mainittujen kohdalla luotan siihen, että ne ovat hyviä valintoja valitsemallani pitkällä tähtäimellä

Kuinka usein sijoitan:

Joka kuukausi rahaa liikkuu rahastoon.

Mistä haen tietoa sijoittamiseen:

Kokeneemmilta sijoittajilta. En sijoita, ennen kuin olen keskustellut mentorini kanssa.

Mihin sijoittaisin 500 euroa:

No nyt pistäisin sen osakkeisiin. Arvatkaa vaan harmittaako, etten aloittanut osakesijoittamista jo vaikkapa 15 vuotta sitten? Havahduin yöllä muistoon ajoiltani Kansallisteatterissa, kun sain palkkaa tyyliin 150 markkaa per näytös. Vitsi, silloin olisi pitänyt sijoittaa niistä edes vähän! 

Mitä megatrendejä seuraan:

En seuraa riittävästi, vaikka monet megatrendeistä kiinnostavat. Esimerkiksi robotiikka innostaa, aivan kuten myös uusiutuva energia. 

Sijoitanko tunteella vai järjellä:

Yritän olla järkivetoinen, mutta startup-sijoittamisessa täytyy olla vahva tunne sijoituksestaan. Esimerkkinä Lovia – uskon vahvasti, että sillä on potentiaalia olla seuraava Marimekko. 

Silti, järki pysyy matkassa. Sijoitettavien summien täytyy olla järkeviä suhteessa riskiin.

Paras säästövinkkini:

Suoraveloitus! Se on tasan ainut keino.

Sijoitushorisonttini:

Haluaisin laajentaa sijoitussorisonttia siten, että varioisin eri aikahorisonttien välillä. Mutta kuitenkin niin, että suurin osa munista pitkän tähtäimen sijoituksiin.

Kuka innosti minut sijoittamaan:

Ainakin Kim Väisänen, Jani Uljas ja omat vanhemmat. Lapsuudenperheeni on ollut tavallinen keskiluokkainen duunariperhe, mutta sijoittamisesta on kuitenkin aina puhuttu. Mainittakoon myös, että ihailen Merja Mähkää ja hänen kanssan olisi hienoa keskustella!

Jos voittaisin lotossa:

Ostaisin asunnon. Mutta en mitään ökyä! Lisäksi sijoittaisin startuppeihin enemmän ja rohkeammin. Ja niin, eräs laukkikin houkuttelisi. Uskon, että pääasiassa jatkaisin elämääni kuitenkin aika pitkälti niin kuin nyt. 

Hyödyntäisin myös mentorointiapuja enemmän.

Pahin sijoitusmokani:

Sijoitin kerran niin, että menetin rahoistani puolet. Sijoituksen piti olla niin sanottu varma nakki, mutta eipä ollut. Jätettäköön kohde mainitsematta, mutta näin on käynyt. Mentorini Jari Kolehmainen sanoi, että paras oppi minkä voi saada, on se, että ensimmäinen juttu missä on lähtenyt keulimaan, kusee. Näin turhat hurjastelut pysyvät kurissa myös tulevaisuudessa (ja ainakin omalla kohdallani tämä on pätenyt).

Elämäni paras sijoitus:

Ehdottomasti Puhti.fi. 

Jos minulla olisi enemmän aikaa:

Ajattelen, että oikeasti meillä kaikilla on “enemmän aikaa”. Kyse on valinnoista, koska sitä aikaa on jo. Aika on kaikille sama.

Mikä minusta tulee isona:

Nyt olen radio- ja televisiojuontaja, sijoittaja myös. Sitä en osaa vielä sanoa, mikä minusta tulee!

Sijoitusystävänä olen:

Muiden onni ei ole minulta pois. Pyrin siihen, etten ryve kateudessa, vaan autan aina kun voin ja pystyn.

Anni Hautala on suomalainen radio- ja tv-juontaja. Annia voit seurata mm. Instagramissa nimimerkin @annihautala takaa.

Mimmi

Generalisti, joka kuuntelee aina ennen kuin vastaa. Lukee Saariota ja soittaa Schubertia. Fanittaa energiapatukoita, tarra-arkkeja ja toimivaa elektroniikkaa. Miettii talous- ja rahakysymyksiä työkseen, vaaleanpunainen sijoitusliivi yllään.

Edellinen
Edellinen

Vastuullinen sijoittaja: EU-taksonomia pähkinänkuoressa

Seuraava
Seuraava

Henkisyydellä vauraammaksi – Runsausvalmentaja kertoo, kuinka moneyfestointi toimii