Pikavippi ei ole ainut tie velkaantumiseen – häpeä on
En tule koskaan unohtamaan sitä toukokuista keskiviikkoaamua, kun sain käräjäoikeuden päätöksen yritystoimintani konkurssiin asettamisesta. Istuin eteisen lattialla häpeän lamauttamana. Mietin, että kohta tästä tietää kaikki, ja kun kaikki tietää, kaikki on menetetty.
Latteudet, kuten “vasta konkurssin tehnyt yrittäjä on oikea yrittäjä” tai “Jenkeissä kaikki yrittäjät ovat tehneet monta konkurssia”, eivät auta sillä hetkellä, kun tuntuu, että ura ja ammattitaito, ihmisarvo ja itsekunnioitus on tiputettu betonoituna meren pohjaan. Voi kuulostaa dramaattiselta, mutta tuo tunne oli hyvin todellinen. Siltä se nimittäin tuntui: tiputukselta pohjalle.
Minä olin onnekas, monellakin tapaa. Kun käräjäoikeuden konkurssipäätös oli tehty, sain vielä lähipiiristä yllättävää ja ratkaisevaa apua – sekä taloudellista että tiedollista. Alkoi vajaan viikon mittainen rumba, jonka päätteeksi tasan viikon kuluttua konkurssipäätöksestä sain konkurssin perumispäätöksen. Olen siitä ikuisesti kiitollinen, vaikka en osaakaan sitä vielä sanoiksi pukea.
Samalla kun positiivinen rahapuhe on lisääntynyt, ovat taloudelliset vaikeudet yhä vaiettu puheenaihe. Häpeän aiheuttama lamaannus on hyvin konkreettinen: se tuntuu fyysisesti, se tuntuu henkisesti ja se tuntuu sosiaalisesti. Omaa tilannettani en pystynyt käsittelemään edes itkemällä. Häpeä turruttaa järjen ja todellisuudentajun: kaikki on epätodellista, kun ei halua uskoa tilanteen olevan totta. Puhuminen tilanteesta oli sula mahdottomuus ennen kuin kaikki oli jo liian pitkällä. Itku tuli vasta eteisen lattialla, kun ajattelin kaiken olevan ohi.
Maksuhäiriömerkintöjen määrä on ollut nousussa viimeisen vuosikymmenen ajan. Erityisesti nuorilla, alle 30-vuotiailla, taloudelliset vaikeudet lisääntyvät jatkuvasti. Syylliseksi kehitykselle nimetään usein kulutusluottojen ja pikavippien helppo saatavuus ja niiden ottamisesta johtuva velkaantuminen. Kaikkien velkaantuneiden tarina ei kuitenkaan ala pikavipistä. Takana on moninaisia syitä: uupumusta, mielenterveysongemia, työttömyyttä ja toivottomuutta.
“Omaa tyhmyyttä”, ajattelee moni, kun kuulee velkaantumisesta. Raha-asioissa mokannut on holtiton, vastuuton ja kelvoton. Ennakkoluuloja ja -oletuksia on paljon. Apua on tarjolla, mutta sen saamiseksi on ensin voitettava oma häpeänsä. Se on kaikkea muuta kuin helppoa.
Taloudellisiin ongelmiin liittyy vahva leimautuminen, jota valitettavasti myös yhteiskunnan käytännöt tukevat. Rikoksesta tuomittujen nimiä ei mainita, kun uutisoidaan vaikkapa huumausaine- tai väkivaltarikoksista. Mutta kun yrittäjä on taloudellisissa vaikeuksissa, vaikka vain hetkellisesti, ovat nimet ja summat julkisilla häpeälistoilla. Yksityishenkilöiden maksuhäiriömerkinnät pysyvät rekisterissä pitkään, vaikka velat olisivat jo hoidossa. Henkinen taakka pysyy, vaikka taloudellinen kuorma olisi jo kannettu.
Tuosta toukokuisesta keskiviikkoaamusta on nyt muutama kuukausi. Puhuminen on edelleen vaikeaa, sillä häpeä on yhä läsnä joka päivä. Tunne on kuitenkin muuttunut: nyt hävettää myös se, että hävettää. Tuona keskiviikkona pelkäsin sitä, että kohta kaikki saavat tietää. Tätä kirjoitan, jotta kaikki saisivat tietää. Mitä enemmän taloudellisista vaikeuksista puhutaan, sitä vähemmän niitä hävetään. Ja mitä vähemmän ongelmia hävetään, sitä helpommin niihin saa apua ja sitä nopeammin ne ovat voitettavissa.
Laura Pullinen
Laura on viestinnän asiantuntija ja tuottaja, joka opettelee puhumaan häpeästä huolimatta.
