Onko työelämä rakennettu miehille?

Lasikatot, raskaussyrjintä ja naisvaltaisten alojen palkkakuoppa – lista ongelmista on pitkä. Vaikka työelämän tasa-arvo on edistynyt merkittävästi, jäänteitä menneisyydestä on yhä havaittavissa. Voimme kysyä, kenelle nykyiset työelämän rakenteet ja käytännöt todella on luotu? Onko työelämä rakennettu miehille?

Tutkijan mukaan miehiin ja naisiin suhtaudutaan työelämässä eri tavoin. Kuva: Mimmit sijoittaa

Kysytään asiaa Mira Karjalaiselta, joka on sukupuolta työelämässä tutkinut dosentti Helsingin yliopistosta.

“Väitteessä on hyvinkin perää. Se perustuu siihen, että työelämä on rakennettu ennen kaikkea ideaalityöntekijälle. Tämä on siis henkilö, jolla ei ole muita velvoitteita kuin työnteko”, Karjalainen selventää.

Velvoitteet, kuten hoivavastuu, vaikuttavat ennen kaikkea siihen, kuka voi venyttää työpäiväänsä. Kun lapsi sairastuu tai omat vanhemmat tarvitsevat apua arjen askareissa, on nainen ollut perinteisesti se, joka jää kotiin huolehtimaan läheisistään. 

“Kulttuurisista syistä mies on ollut tyypillisesti se, jolla ei tällaisia hoivavastuita juurikaan ole”, Karjalainen toteaa. Hän korostaa, että tällaiset hoivavastuut vaikuttavat suoraan urakehitykseen. 

"Oletko se tyyppi, joka jää esimerkiksi tekemään ylitöitä vai et?" hän lisää.

Tämä ei kuitenkaan ole pelkästään menneisyyttä, vaan Karjalaisen mukaan on yhä olemassa organisaatioita, joissa oletetaan, että työpäivä voi venyä vaikka kuinka pitkään. Työelämä on siis rakentunut oletukselle, että työntekijä voi antaa sille kaikkensa, sillä joku muu hoitaa kodin.

Esteitä aiheuttavat niin asenteet kuin käytännön asiatkin

Rakenteiden lisäksi työelämän miehisyys näkyy myös työkulttuurissa. Kuka uskaltaa esittää vahvoja näkemyksiä työelämässä ja miten näihin suhtaudutaan?

Karjalainen kertoo tutkimuksesta, jossa arvioitiin kahden pomon identtistä käytöstä: Toisen nimi oli Eric ja toisen Erica. Tulokset osoittivat, että Ericiä pidettiin vahvana johtajana, kun taas Erica nähtiin hankalana, vaikka teksti, jonka perusteella arviot tehtiin, oli täysin sama nimiä lukuun ottamatta.

Erikoinen suhtautuminen naisiin on näkynyt siinäkin, että Suomessa on ollut laki, joka on kieltänyt maksamasta naisille yhtä suurta palkkaa kuin miehille. Vaikka lainsäädännön osalta asia on korjattu, ei naisten tekemän työn arvostus vieläkään aina näy palkkakuitissa.

“Myös sellaiset käytännön asiat, kuten toimistojen lämpötila, säädetään usein mieskehon mukaan. Lisäksi turvallisuus- ja työvälineet on suunniteltu tyypillisesti mieskehoille, mikä aiheuttaa turvallisuusriskin naisille”, Karjalainen kertoo.

Lisää vastaavanlaisia esimerkkejä löytyy kirjasta Näkymättömät naiset.

Kyse ei ole ainoastaan sukupuolesta

Karjalainen muistuttaa, että on myös työpaikkoja, joissa miehet ovat vähemmistö, ja kulttuuri saattaa olla heille tämän vuoksi haastavampi.

"Kyse onkin jossain määrin vähemmistöasemasta. Vähemmistöjen tulee sopeutua enemmistön normeihin työpaikalla", Karjalainen kertoo. 

Ja tämä ei ole ainoastaan sukupuoleen liittyvä asia.

"Esimerkiksi se, että sunnuntai on vapaapäivä Suomessa, on suunniteltu kristittyjä, eikä vaikka muslimeja tai juutalaisia silmällä pitäen", hän toteaa.

Karjalainen korostaa, että kun mietitään ratkaisuja, on mietittävä yhdenvertaisuutta laajemmin. Ei siis ainoastaan sukupuolen näkökulmasta.

Hänen mukaan olisi tärkeää, että organisaatiot ja työnantajat ymmärtäisivät erilaisia elämäntilanteita. Lainsäädäntö on nimittäin joskus hidasta, joten organisaatioiden kannattaa itsekin aktiivisesti miettiä, miten eri vähemmistöjä voidaan tukea työpaikoilla.

Suunta on oikea, mutta valmiita emme vielä ole

Siinä missä vielä muutama vuosikymmen sitten laki kielsi maksamasta naisille yhtä suurta palkkaa kuin miehille, pyrkii nykyinen lainsäädäntömme yhä useammin kasvattamaan työelämän tasa-arvoa.

Esimerkiksi tasa-arvoinen vanhempainvapaa on ollut uudistus suuntaan, jossa voidaan vaikuttaa mielikuvaan ideaalityöntekijästä. Se herättää toivoa siitä, että naisia ja miehiä kohdellaan samalla tavalla työnhaussa, sillä enää ei pelätä ainoastaan naisten jäävän kotiin mahdollisten lasten syntyessä.

On kuitenkin tärkeää tunnistaa se tosiasia, että edelleen Suomessa eniten palkatonta hoivatyötä tekevät naiset. Ja tässä piilee uusi vaara: työelämän ja hoivatyön yhdistelmä voi olla rankka, ja siitä kertoo esimerkiksi tutkimus, jonka mukaan kaikkein uupuneimpia ovat äidit, jotka asuvat korkean tasa-arvon maissa. 

Eli ennen tilanne on ollut se, että naiset eivät saa tehdä kodin ulkopuolisia palkkatöitä, ja koti on täysin heidän vastuullaan. Nykyään valinnanvaraa on enemmän ja naisilla mahdollisuus tienata omat rahansa (ja hyvä niin!), mutta kolikolla on kääntöpuolensa. Monissa perheissä naiset nimittäin viettävät nyt ensin päivän palkkatöissä, mutta illat joudutaan silti tekemään kotitöitä, sillä kukaan ei ole ollut niitä tekemässä työpäivän aikana. Kokonaistyömäärä on siis kasvanut!

Miten luoda yhdenvertaisempaa työelämää?

Tämän kaiken voisi kai tiivistää siten, että eritoten työnantajien ja päättäjien tulee olla tietoisia siitä, että työelämä on alkujaan rakennettu käytännössä miehille. Miten voimme joustavoittaa työelämää niin, että se tukee erilaisia elämäntilanteita? Ja toisaalta miten saamme naisilta hoivavastuun taakkaa kevennettyä?

Tähän ei ole yksinkertaista vastausta, mutta pari ehdotusta voivat auttaa alkuun:

Vaikka yhdenvertaisuuden tavoittelu on arvo itsessään, Karjalainen tuo esiin myös bisnesnäkökulman: "On fiksumpaa antaa esimerkiksi lyhennetty työaika työntekijän sitä pyytäessä, kuin että työntekijä lähtee kokonaan pois. Tämä tuo organisaatiolle paremman työtuloksen, kun ymmärretään työntekijöiden tilanteet ja annetaan tarvittaessa joustoa."

Lisäksi Karjalainen nostaa esiin palkka-avoimuuden. Hänen mukaan palkkauksen läpinäkyvyys auttaa varmistamaan, että työntekijöitä kohdellaan oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti, sukupuolesta tai muista ominaisuuksista riippumatta.