Linda Lahdenpää irtisanoutui palkkatyöstään ja rahoitti elämänsä opintojen ohella pelaamalla pokeria – ”Pokeria voisi verrata sijoittamiseen”

Linda Lahdenpää, 28, pelasi pokeria ammatikseen vuoden ajan ja ansaitsi pelaamalla paremmin kuin palkkatyössään. Silti hän ei suosittele riskialtista ammattia kenellekään.

Kuva: Johanna Taskinen

Pokeri oli tamperelaiselle Linda Lahdenpäälle vieras laji ennen kuin hän päätyi ensimmäisenä välivuotenaan lukion jälkeen töihin RAY:lle. RAY:n, eli nykyisen Veikkauksen, leivissä Lahdenpää sai koulutuksen, jonka myötä hän alkoi jakaa asiakkaille pelejä blackjackista rulettiin ja pokeriin. Pokeri oli Lahdenpään silmissä peleistä kiehtovin. 

Linda Lahdenpää. Kuva: Emmi Juutilainen

”Pokerin ympärille järjestettiin paljon tapahtumia ja turnauksia. Niissä tutustuin moneen tamperelaiseen pokerinpelaajaan.”

Lahdenpää hyödynsi työssä oppimiaan taitoja, kun hän pelasi työkavereidensa kanssa kotipelejä pienillä 20 euron panoksilla. Myöhemmin Lahdenpää muutti Helsinkiin ja aloitti työt kasinolla. Hän alkoi pelata Veikkauksen Feel Vegas -pelisaleissa livepokeria.

Kilpailuhenkinen Lahdenpää innostui pokerista niin paljon, että matkusti pelaamaan ulkomailla järjestettyihin pokeriturnauksiin. Hän on käynyt pelimatkoillaan muun muassa Barcelonassa, Lontoossa, Tallinnassa, New Yorkissa, Miamissa ja Las Vegasissa. Lahdenpäätä kiehtoo kulttuuri pokerin ympärillä.

”Tapahtumat ovat yhteisöllisimpiä Tallinnassa, sillä siellä on paljon suomalaisia pelaajia. Turnausviikoilla vietän aikaa ystävieni kanssa, joihin olen tutustunut turnausten myötä. Livepokerissa parasta on sosiaalisuus.”

Matemaattisesti lahjakas ja analyyttinen Lahdenpää sai pokerista kaipaamaansa haastetta ja adrenaliinia.

”Pokerissa täytyy kyetä analysoimaan mennyttä, tulevaa ja vastustajan liikkeitä. Pidän siitä, että pelatessa täytyy miettiä ja keskittyä tosissaan. On palkitsevaa, kun saavuttaa optimaalisen tuloksen huolellisella ajatustyöllä.”

Voittoja täytyy tarkastella pitkällä aikavälillä

Lahdenpää aloitti liiketalouden opinnot Helsingissä, mutta jatkoi aktiivista pokerin pelaamista opintojen ja kasinolla työskentelyn ohessa. Pian hän huomasi tienaavansa pokerilla huomattavasti paremmin kuin työllään kasinolla.

”Lopetin työn kasinolla, koska ymmärsin, että olin jo pitkään ollut voitollinen pelaaja pokerissa. Sain kasinolta tavallista asiakaspalvelijan tuntipalkkaa, mutta pokerin pelaamisella sain keskimäärin 20–30 euroa tuntia kohden. Lisäksi sain itse päättää, milloin ja kuinka kauan pelaan.”

Lahdenpää pelasi pokeria ammattimaisesti noin vuoden. Voitoilla hän rahoitti elämisensä ja turnausmatkansa. Lahdenpää kuitenkin huomauttaa, että pokerista saatuja tuottoja täytyy tarkastella pitkällä aikavälillä.

”Pokeria voisi verrata sijoittamiseen. Välillä voi tulla tappiokausia, jotka kuitenkin tasoittuvat pitkällä aikavälillä.”

Pokeri soveltuu ammatiksi vain harvalle

Vaikka pokeria pelaamalla voi tienata parhaimmillaan suuria summia, Lahdenpää ei kannusta ketään tähtäämään pokeriammattilaisen uraan. Hän muistuttaa, että pokeri määritellään Suomessa uhkapeliksi. 

”Pokerinpelaaminen on ammattina stressaava, eikä sovi kovin monelle. Jos häviää kaiken, täytyy aloittaa pelaamaan hyvin pienistä tasoista päästäkseen taas jaloilleen. Ja sekin on vaikeaa, jos ei ole lainkaan rahaa.”

Lahdenpää korostaa, että lahjakkaimmat pokeriammattilaiset käyttävät paljon aikaa pokerin opiskelemiseen. Peliin tulee jatkuvasti uusia strategioita, joiden mukaan ammattilaiset pelaavat.

Hyvältä pokerinpelaajalta vaaditaan Lahdenpään mukaan hyviä hermoja, kassanhallintaa, analysointikykyä ja matemaattisia taitoja.

”Täytyy osata laskea todennäköisyyksiä ja pottikertoimia, eli sitä, onko matemaattisesti järkevää esimerkiksi maksaa joku lyönti käynnissä olevassa kädessä. Täytyy myös kyetä analysoimaan, mitä kortteja vastustajalla on ja miten hän on pelannut.”

Vaikka Lahdenpää on aina tiedostanut pokeriin liittyvät riskit, hän ei ole pelännyt niitä.

”Kun pelasin ammattimaisesti, minulla oli liiketalouden opinnot meneillään ja ura edessä. Jos olisi tullut pitkä tappioputki, minulla oli aina mahdollisuus mennä palkkatöihin.”

Pokeripöytien sukupuolijakauma on räikeä

Pokeripöydissä on Lahdenpään mukaan vain harvoin naispuolisia vastustajia. Yleensä miesvaltaisuus ei ole ahdistanut avointa ja sosiaalista Lahdenpäätä. Hän on kuitenkin joutunut kohtaamaan epäasiallista käytöstä pelipöydässä. 

”Suomessa lähden usein pelaamaan ilman meikkiä ja huppari päällä, jotta välttyisin huomiolta. Ne kerrat, kun olen mennyt pokeripöytään laittautuneena ja mekko päällä, olen joutunut kuulemaan miespelaajien seksistisiä kommentteja ulkonäöstäni.”

Lahdenpää toivoo, että naisiin suhtauduttaisiin pelaajina yhtä vakavasti kuin miehiin ja että jokainen saisi keskittyä rauhassa pelaamiseen. Lahdenpään mukaan kenenkään ei pitäisi joutua kokemaan häirintää tai ahdistelua turnauksissa.

Lahdenpää haaveilee siitä, että pokeriturnauksissa sukupuolijakauma olisi tasaisempi. Hän uskoo, että on olemassa paljon pokerista kiinnostuneita naisia, jotka eivät uskalla kokeilla lajia sen mieskeskeisyyden vuoksi.

”En halua yllyttää ketään pelaamaan peliä, jossa voi menettää rahaa. Sen takia en halua julistaa, että pelatkaa naiset pokeria. Toivon kuitenkin, ettei kukaan jättäisi kokeilematta jotain vain sen takia, että pelkäävät muiden reaktioita.”

Pokeri muuttui ammatista harrastukseksi pandemian myötä

Koronapandemian myötä livepokeripaikat suljettiin. Lahdenpää oli suunnitellut turnausreissuja ympäri Eurooppaa vuoden jokaiselle kuukaudelle, mutta kaikki matkat peruuntuivat. Sen vuoksi Lahdenpää pelaa pokeria nykyään vain harrastusmielessä muutaman kerran viikossa.

”Olen ensisijaisesti livepokerin pelaaja, enkä juurikaan pidä nettipokerista, sillä se perustuu statistiikkaan. Nettipokerisivustoilla voi käyttää apuohjelmia, jotka keräävät tietoa vastustajien pelaamisesta. Livepokerissa ei ole tarkkaa numeerista dataa muiden pelaajien toiminnasta, vaan siinä saan hyödyntää taitoani lukea ihmisiä.”

Tänä keväänä Lahdenpää saa liiketalouden opinnot päätökseen. Syksyllä hän aloittaa työt tilintarkastajana. Kokoaikaisen työn ohella ei ole enää aikaa viikkojen mittaisille pelireissuille. Lahdenpään rakkaus pokeria kohtaan ei ole kuitenkaan kaikonnut. 

”Toivon, että pokeri pysyy elämässäni kannattavana harrastuksena, jolla saan esimerkiksi maksettua turnausmatkoja.”

Anu Pekonen

Hyviä tarinoita ja kirjoittamista rakastava journalisti, joka fiilistelee livemusiikkia ja vintagelöytöjä. Mimmit sijoittaa -median toimittaja.

Edellinen
Edellinen

Uratarina: Sattuma voi johdattaa juuri oikealle uralle

Seuraava
Seuraava

Alustatalous mahdollistaa ikäihmisille avun pikkukylistä suurkaupunkeihin