"Keikkatöillä ei perhettä elätetä" – Nuoret naiset avaavat, miksi lapsen hankinta lykkääntyy kolmenkympin yli

25–30-vuotiaita naisia on patistettu esikoisen hankintaan syntyvyyskriisin ratkaisemiseksi. Samanaikaisesti lapsen hankinta siirtyy monilla aiempaa myöhemmälle muun muassa toimeentuloon ja uraan liittyvistä syistä. Tässä jutussa neljä nuorta naista kertoo, mikä lapsien hankinnassa mietityttää uran, työllistymisen ja toimeentulon näkökulmista.

Monia nuoria naisia huolettaa talous, kun on kyse lastenhankinnasta. Kuva: Veera Kesänen / Mimmit sijoittaa

Syntyvyyden laskua on tituleerattu jopa Suomen suurimmaksi kriisiksi, ja aihe on herättänyt keskustelua mediassa viime kuukausina Väestöliiton tutkimusjohtaja Anna Rotkirchin syntyvyysselvityksen julkaisun seurauksena.

Syksyn syntyvyyskeskustelu on keskittynyt erityisesti naisten biologian ympärille: nuoria naisia on muistutettu mediassa ahkerasti, kuinka tärkeää olisi saada ensimmäinen lapsi 25–30-vuotiaana.

Vähemmän on keskusteltu siitä, miksi yhä harvempi nainen tekee näin. Ja vielä vähemmän julkista keskustelua on käyty itse nuorten naisten suilla.

Muiden tekijöiden ohella työelämään ja toimeentuloon liittyvät tekijät työntävät lapsen hankkimista aiempaa myöhemmälle. Istuimme alas neljän 25–30-vuotiaan naisen kanssa ja kysyimme heiltä, mitkä toimeentuloon ja työelämään liittyvät tekijät työntävät lapsen hankintaa myöhemmälle elämässä. 

“Ymmärrän, miksi esikoinen olisi hyvä hankkia alle kolmekymppisenä, mutta se on käytännössä mahdotonta monelle.”

Reetta, 25, Vantaa. Tekee keikkatyönä lastenhoitajan sijaisuuksia.

Keikkatyötä tekevän Reetan, 25, mielestä hänen nykyinen elämäntilanteensa ei sovellu lapsen hankkimiseen. Erityisesti häntä huolettaa keikkatöiden epävarmuus ja tulojen suuruus.

“Ei lapsen hankkiminen näillä tuloilla tunnu ajankohtaiselta, vaikka miehelläni onkin hyvä palkka. Tilanteeni on ylipäätään se, että saan tietää edellisenä päivänä tai samana aamuna, onko minulla töitä. Tällaisen arjen eläminen pienen vauvan kanssa olisi mahdotonta”, Reetta toteaa.

Kelalta saatavien vanhempainpäivärahojen suuruus määräytyy viimeisen 12 kuukauden palkkatietojen perusteella, joten keikkatyöläisen pienemmät tulot heijastuvat suoraa vanhempainvapaan tuloihin. Keikkatyöläisellä ei ole myöskään työpaikkaa, johon palata vauvan kanssa kotona vietetyn ajan jälkeen.

Vaikka Reetta on nykyisin vakaassa parisuhteessa, huolettaa häntä lapsen hankinnassa myös se, että toimeentulon varmistaminen ja lapsen kasvattaminen saattaa lopulta jäädä käytännössä yksin äidin harteille. 

Hän kertoo seuranneensa vierestä pienituloisen yksinhuoltajaystävänsä arkea, joka näyttäytyy paitsi kuormittavana, vaatii myös melkoista kikkailua, kun tulot eivät yksinkertaisesti tahdo riittää elämiseen. 

“Ei keikkatöillä tai osa-aikaisella työsuhteella elätetä perhettä. Elämä on nykyään niin kallista, että ihan perusasioiden tarjoaminen lapselle vaatii aika paljon rahaa”, Reetta toteaa.

Hän uskoo hankkivansa lapsia tulevaisuudessa, mutta toivoo olevansa silloin vakiintuneemmassa tilanteessa sekä työpaikan että toimeentulon suhteen.

“Haluan, että minulla on työpaikka johon palata vanhempainvapaalta, jotta voisin turvata lapselleni mahdollisimman hyvän lapsuuden. Sellaisen, jossa perusasiat ovat kunnossa ja jossa on varaa harrastaa.”

“Jos voittaisin lotossa tai jos minulle tarjottaisiin vakipaikkaa kolmen ja puolen tonnin palkalla, niin alkaisin edistää itsellistä äitiyttä saman tien”

Elina 29, Helsinki. Opiskelee erityisopettajaksi ja tekee opintojen ohessa opettajan sijaisuuksia.

Muutama vuosi sitten Elinan lapsihaave oli kypsynyt siihen pisteeseen, että hän oli päättänyt alkaa edistää itsellistä äitiyttä. Pian päätöksen jälkeen hän tajusi kuitenkin, että työelämässä olisi tehtävä suuria muutoksia – viestinnän työ ei tuntunut enää omalta ja työllistyminenkin vaikutti haastavalta.

Elina alkoi opiskella erityispedagogiikkaa ja tehdä opintojen ohella määräaikaisia opettajan sijaisuuksia. Samalla lapsihaaveen toteuttaminen oli pakko siirtää kauemmas tulevaisuuteen.

“Opettajan sijaisuuksien kuukausibruttopalkkani toistaiseksi epäpätevänä opettajana on pienempi kuin viestinnän nettopalkkani. Lisäksi tarjolla on ainoastaan määräaikaisia paikkoja. Ei tässä tilanteessa ja näillä tuloilla voi haaveilla lapsen hankkimisesta yksin”, Elina toteaa.

Lapsen hankinnan myöhäistäminen tuntuu Elinasta haikealta. Häntä huolettaa myös se, onko raskautuminen ainakin kolmen vuoden päässä siintävän valmistumisen jälkeen merkittävästi vaikeampaa kuin nyt.

Elina korostaa itsellisen äitiyden olevan erityisen haastavaa matalapalkkaisia määräaikaisuuksia tekeville, sillä samaan talouteen ei tule tuloja keltään toiselta, hedelmöityshoidoista voi joutua pulittamaan pitkänkin pennin ja työnhakuun joutuu ryhtymään todennäköisesti jo suhteellisen pian synnytyksen jälkeen.

Hän toivookin, että yhteiskunnan tasolla tehtäisiin töitä naisvaltaisten alojen määräaikaisuuksien poistamiseksi, sukupuolten välisen palkkatasa-arvon edistämiseksi ja yksinhuoltajien tukemiseksi.

Lisäksi Elinaa huolettaa valmistumisen jälkeinen työllistyminen ja vakiviran saaminen, sillä hän haaveilee elämästä pienessä kaupungissa pääkaupunkiseudun ulkopuolella.

“Jo Uudenmaan pienemmissä kaupungeissa ja erityisesti pohjoisemmassa kiistellään opettajien paikoista. Tiedostan jo nyt, että saatan joutua jäämään tahtomattani pääkaupunkiseudulle valmistumisen jälkeen, jos asetan lapsen hankinnan etusijalle”, Elina toteaa.

“En ajattele, että en voisi hankkia lapsia, koska valmistun matalapalkkaiselle alalle.”

Reeta, 25, Helsinki. Opiskelee kätilöksi ja tekee opintojen ohella keikkatöitä ravintola-alalla ja sairaalassa.

Kätilöopiskelija Reetasta, 25, lasten saaminen ei tunnu lainkaan ajankohtaiselta nyt tai lähitulevaisuudessa.

“Haluan saattaa opintoni loppuun ennen tuollaisia isoja elämänmuutoksia. Eikä taloudellinen tilanteenikaan ole sellainen, että huollettava tähän kylkeen olisi hyvä idea”, Reeta toteaa.

Lapsen hankinnassa Reetaa ei sinällään huoleta työllistyminen tai työpaikan suhtautuminen, sillä hoitoalalla riittää työpaikkoja ja hän kokee ammatillisen yhteisönsä suhtautuvan lämpimästi lasten saamista kohtaan. 

Hoitoalan palkkaus ja hoitajien työolot sen sijaan mietityttävät. Hän uskoo, että terveydenhuollon kriisi heikentää paitsi hoitoalan henkilöstön työssäjaksamista myös yleisesti nuorten aikuisten luottamusta synnytyssairaaloihin ja siihen, että niissä saa asianmukaista hoitoa.

Lisäksi Reeta korostaa, että kätilöiden palkkaus ei vastaa missään määrin sitä suurta vastuuta, joka synnytyssalissa työskentelevällä kätilöllä on.

“Viime vuosina on puhuttu paljon siitä, että hoitoalan ammattilaisten osaamista ja ammattitaitoa ei arvosteta tarpeeksi, mikä näkyy muun muassa palkkauksessa ja työoloissa. Tämä on valtava vyyhti ja ongelma, jota pitäisi lähteä purkamaan”, hän toteaa.

Reeta ei koe valmistumisen jälkeisen toimeentulon olevan este perheen perustamiselle.

“En ajattele, että en voisi hankkia lapsia, koska valmistun matalapalkkaiselle alalle”, Reeta summaa.

Hän uskoo kuitenkin, että joutuu tekemään kipeitäkin kompromisseja esimerkiksi asuinpaikan suhteen, kun lasten saaminen tulee ajankohtaiseksi.

“En usko, että voisin jäädä Helsinkiin valmistumisen jälkeen, koska asuminen täällä on niin kallista. Se surettaa jo valmiiksi, sillä olen hyvin juurtunut tänne ja ystäväni ovat täällä”, Reeta toteaa.

Reeta ajattelee, että suurin osa ihmisistä, kuten hänkin, haluaisi turvata lapselleen turvallisen lapsuuden myös taloudellisesta näkökulmasta. Häntä pohdituttaakin se, että hoitajan palkkatasolla ei välttämättä pysty tarjoamaan lapsille kaikkea sitä, mitä haluaisi. 

“Matalapalkkaisella alalla työskennellessä saattaa joutua tekemään kompromisseja myös lasten elämän suhteen. Esimerkiksi kuinka isossa kodissa asutaan ja mitä on varaa harrastaa”, Reeta pohtii.

Hän toivoo, että naisvaltaisen alojen palkkauksen parantamisen lisäksi yhteiskunta tunnistaisi pienituloisten tukien merkityksen myös lastensaannin näkökulmasta.

“Tukiin koskeminen pitäisi lopettaa heti. Viimeaikaiset leikkaukset ovat vaikuttaneet ainakin yksinhuoltajavanhempiin ihan järkyttävällä tavalla.”

“Miten me voitaisiin luoda sellainen yhteiskunta ja ajatus, että myös nainen voi saada sen kaiken?”

Verna, 26, Helsinki. Työskentelee viestinnän asiantuntijana.

Vakityötä viestinnän asiantuntijana tekevä Verna kokee, että hänellä olisi puolisonsa kanssa taloudelliset valmiudet vanhemmuuteen. Lapsen hankkiminen ei tästä huolimatta tunnu juuri nyt ajankohtaiselta, sillä hän haluaa keskittyä uran rakentamiseen.

“Minulla on kunnianhimoiset tavoitteet, ura on itselle todella tärkeä asia ja nautin työnteosta. Ajattelen, että jos nykypäivän dynaamisessa työelämässä haluaa edetä pitkälle tai saavuttaa tietyn tulotason, niin sitä kohti kannattaa pyrkiä aika tiiviisti jo uran alussa”, Verna toteaa.

Esihenkilö tai johtotasoisiin tehtäviin tähtäävää Vernaa huolettaa vaativan työelämän ja vanhemmuuden yhdistäminen sekä se, miten työssä käyviä äitejä kohdellaan isiin verrattuna.

Hän uskoo, että yhteiskunnassamme vallitsevat ajatukset ja esimerkit vaikuttavat paljonkin siihen, millaisia positioita äidit kokevat voivansa hakea. Jos äitejä, saati pienten lasten äitejä, ei näe johtopositioissa, vaikuttaa se väistämättä ajatuksiin pienten lasten äideille soveltuvista työtehtävistä.

“Jos olet pienten lasten äiti, niin ensiajatus on, että ei voi ottaa isoja vastuita tai projekteja hoitaakseen. Jos on pienten lasten isä, niin tällaiset asiat eivät tule samalla tavalla mieleen”, Verna toteaa.

Vernaa mietityttää myös oman osaamisen ja relevanttiuden ylläpitäminen vanhempainvapaan aikana sekä se, miten potentiaalisena työelämästä paussin pitänyt äiti nähdään työmarkkinoilla.

Ura on yhä useammalle naiselle tärkeä asia, ja Verna toivookin, että syntyvyyskeskustelussa keskityttäisiin pohtimaan myös sitä, miten nuoria naisia ja äitejä voitaisiin tukea talouden ja työelämän näkökulmista.

“Moni nuori nainen on kunnianhimoinen ja haluaa edetä urallaan. Mielestäni olisi tärkeää keskustella, miten tämä saataisiin sovitettua yhteen sen biologisen realiteetin kanssa, että lapsia olisi hyvä hankkia suhteellisen hyvissä ajoin”, Verna pohtii. 

Ennen kaikkea hän toivoisi, että lapsen hankkiminen ei vaatisi naisilta työelämän työntämistä takavasemmalle.

“Miehet pystyvät helpommin näkemään, että he voivat saada kaiken: perheen oman kumppanini kautta, johtoposition, urakehityksen ja hyvän taloudellisen aseman. Miten me voitaisiin luoda sellainen yhteiskunta ja ajatus, että myös nainen voi saada sen kaiken?”