Nytkö se pörssi romahtaa?

artboard_1_copy_4.png

Pari päivää sitten Messengeriini alkoi tippua screenshotteja Kauppalehden otsikoista. Ystäväni oli huolissaan: mitä tämä meinaa? Miten pörssisyöksy vaikuttaa sijoituksiini? Nytkö se pörssiromahdus tulee?

Mitä pörssiuutisten medialukutaitoon tulee, lainaan Hesarin taloustoimittajaa: pörssissä innostutaan yhdessä ja panikoidaan yhdessä. Media lietsoo sijoittajien reaktioita, jonka jälkeen se hauska vasta alkaakin. Katso vaan artikkelikuvien miesparkoja, ihan maansa myineitä.

Sanon vaan, NO WORRIES darling, pörssillä on tapana nousta ja laskea. Kerrataanpa tässä postauksessa miksi.

Miksi pörssi nousee ja laskee?

Kun sijoittajat ostavat innokkaasti osakkeita, osakkeet kallistuvat. Kun osakkeet kallistuvat, pörssikurssit nousevat. Osakkeet ovat kallistuneet tasaisesti vuodesta 2009 lähtien, eli yhtämittaisesti jo 9 vuotta. Sen saattelemana olemme saaneet viime vuosina nauttia nousukaudesta.

Nousukauden jälkeen seuraa laskukausi. Ensin yksi tyyppi päättää myydä osakkeensa, ja pian kaverit lähtevät mukaan. Kun osakkeita lasketaan myyntiin nopeampaa tahtia kun mitä ihmiset ovat valmiita niitä ostamaan, osake halpenee. Silloin pörssikurssi laskee.

Tätä ilmiötä, jossa nousu- ja laskukaudet seuraavat toisiaan, kutsutaan suhdannevaihteluksi.

Eli: pörssikurssien syöksy johtuu siitä, että suuri osa sijoittajista haluaa samaan aikaan eroon osakkeistaan. No, miksi he sitten haluavat eroon osakkeistaan juuri nyt?

Miksi nyt?

Pörssikurssien lasku ei välttämättä johdu siitä, että taloudella menisi huonosti. Last time I checked, Suomen taloudella menee edelleen ihan hyvin.

Syitä voi olla monia, kuten Yhdysvaltojen aloittama tullisota, Italian ylivelkaantuminen, korkojen nousu ja Suomessa vaikkapa ylioptimistiset odotukset yhtiöiden tuloista.

Viime vuosikymmenten ryhmäpanikoinnit ja niitä seuranneet taloudelliset katastrofit ovat monilla vielä tuoreessa mielessä: 90-luvun lama, IT-kupla vuosituhannen vaihteessa sekä vuoden 2008 finanssikriisi kummittelevat sijoittajia. On kuitenkin hyvä muistaa, että jokaisen kriisin jälkeen pörssikurssit ovat palautuneet ja vielä nousseet yli sen, mitä ne olivat ennen romahdusta.

Mitä tehdä?

Sitten mennäänkin kymmenen pisteen kysymykseen: mitä tehdä, kun pörssi lähtee laskuun? Tai no, koska Mimmit sijoittaa -blogissa ei harjoiteta sijoitusneuvontaa, kerron, mitä itse tekisin:

Olisin viis veisaamatta otsikoista ja jatkaisin kuukausisijoittamista normaalisti.

Hajautan sijoituksiani ajallisesti indeksirahastoon, joten tiedän, että joinain kuukausina rahastot ovat kalliimpia ja joinain halvempia.

Ajallisesti hajauttamalla en aina satu ostamaan rahastoa kun se on halvimmillaan, eikä toisaalta myöskään kalleimmillaan. En välitä pörssinousuista ja -laskuista, sillä luotan siihen, että pitkällä aikavälillä pörssikurssit nousevat.

Eli: iisisti vaan ja pidättäydy osta ja pidä -strategiassa.

Toisaalta, voisin säästää myös jonkun rahaklöntin sivuun ja ostaa osakkeita sitten kun ne ovat halpoja.

Kun hätäpäiset sijoittajat lähtevät pörssilaskun aikana epätoivoisesti myymään omistuksiaan, se tarjoaa mahdollisuuden ostaa halpoja osakkeita. Ajoittaminen on tietenkin helpommin sanottu kuin tehty, sillä voidaan vasta jälkikäteen kertoa, missä kohtaa se täydellinen ostopaikka olisi ollut.

Muistiini palaa myös joku #rahapodin jakso jossa Martin Paasi sanoi, että hyvä indikaattori ostopaikasta olisi 6 kuukautta ensimmäisten pörssiromahdusotsikoiden jälkeen. Joten ei kun vaan kalenteriin ilmoitusta laittamaan! (Minulle ei tosiaan kannata soitella, jos tämä vinkki osoittautuu surkeaksi, mutta kai sille Martinille voi siitä jotain palautetta laitella.)

Aalto-yliopiston proffa Matti Suominen taas sanoi Talouselämälle, ettei osakkeisiin kannata sijoittaa vielä silloin, kun niissä näkyy selvä laskutrendi, vaan odottaa kunnes kurssit ovat nousseet jo jonkun verran. Kuten huomaatte, näistä asioista ollaan montaa mieltä.

Jos ja kun se romahdus kohdalle osuu, pidä tämä mielessä: ice, ice baby. Jäitä hattuun ja chillisti vaan.

Ihanaa sunnuntai-iltaa mimmit, stay cool <3

Edellinen
Edellinen

Melkein kaikki sijoittamisen aloittamisesta – Kuuntele nyt!

Seuraava
Seuraava

Niin siinä sitten kävi